TARJA POLARI 16.11.2019 – 31.3.2020

Maalauksillani haluan tuoda väriä, iloa,
mielikuvitusta ja huumoria ihmisten elämään.

Vuonna 2018 Tarja Polari (s. 1943) teki runsaan lahjoituksen Naivistit Iittalassa -säätiölle. Säätiö sai useita Polarin teoksia, monelta eri vuosikymmeneltä. Osan näistä teoksista säätiö halusi ehdottomasti sisällyttää heti seuraavan vuoden kesänäyttelyyn. Kesänäyttelyn runsas osallistujamäärä rajoitti kuitenkin teosten seinälle päätyvää määrää ja niinpä säätiö halusi nostaa Polarin teokset uudestaan esille talvikaudella 2019-2020.

Polarin teokset voisi jakaa kahteen eri osaan niin tyylisuunnaltaan kuin aihepiiriltäänkin. Mukana on useita teoksia, jotka edustavat perinteistä suomalaista naivismia. Toinen puoli taas edustaa abstraktimpaa, pop-taiteeseen viittavaa, osin shokeeraavaakin taidetta. Polarin värikkäät teokset vievät katsojan väistämättä Etelä-Amerikan inkojen ja mayojen maailmaan. Teoksissa voi nähdä voimakasta feminiinistä energiaa, primitiivistä ja alkukantaista voimaa. Toisaalta Polarin teokset voisivat yhtä hyvin olla suurina graffititeoksina nykyajan urbaanissa ympäristössä.

“Maalausteni aiheita ovat vuosikymmenien aikana olleet ihmiset, eläimet, kasvit, naamiot, solut, siivet, aurinko ja kuu. Työni ovat voimakkaita, kirkkaan värisiä, leikkimielisiä, humoristisia ja löytyy niistä myös erotiikkaa. Olen kiinnostunut muinaisista kulttuureista ja se näkyy töissäni. “

Tarja Polari on taiteilijakodin lapsi Seinäjoelta. Isältään, taidemaalari Oiva Polarilta (1912-1996), Tarja Polari sai tärkeimmät taideoppinsa. Polari kertoo osallistuneensa jo lapsena piirustuskilpailuihin ja voittaneensa useita palkintoja. Teini-iän myötä hän alkoi maalata yhä innokkaammin isänsä ohjauksessa.

Tarja Polarin ensimmäinen yksityisnäyttely oli Helsingissä vuonna 1970 – naivismin noustessa suureen kansan suosioon. Iittalan naivisteilla Polari on ollut mukana debyyttivuonna 1989 ja sitemmin aina vuoteen 1992 asti. Kesällä 2019 Polari teki paluun Iittalan kylään ja hyvä niin – väriterapia ja ilo on taattua.